Hällefors kommuns logotyp
engelsk
Finsk

Erityinen covid-tiimi huolehtii tartunnan saaneista

Hälleforsin kunta on nyt perustamassa erityistä covid-tiimiä kotihoitoa saaville kunnan asukkaille, joilla on vahvistettu tai epäilty tartunta.

Hoito- ja hoivatoimintaan ollaan tekemässä useita muutoksia, joilla pyritään vähentämään covid-19:n leviämistä. Yksi tehdyistä päätöksistä on perustaa erityinen monialainen työryhmä niitä henkilöitä varten, joilla on todettu tai epäilty covid-19-tartunta ja jotka tarvitsevat kotihoitoa. Ryhmään kuuluu vapaaehtoistyöntekijöitä, jotka työskentelevät nyt pelkästään tartunnan saaneiden palvelujenkäyttäjien kanssa.

Useita etuja

Menettelyn odotetaan vähentävän tartuntoja mutta tarjoavan myös muita etuja, kuten esimerkiksi tartunnoista kerätyn asiantuntemuksen hyödyntäminen. Se edellyttää myös suojavarusteiden tehokasta käyttöä.

– Uskomme tämän uuden työtavan vähentävän työntekijöiden, potilaiden ja palvelujenkäyttäjien huolestuneisuutta, koska vähemmän ihmisiä työskentelee nyt niiden kanssa, joilla on todettu tai epäilty tartunta, kertoo Hälleforsin kunnan sosiaalijohtaja Ingrid Holmgren.

Alkoi lauantaina 18. huhtikuuta

Tiimi työskentelee kunnan kotipalvelun piiriin kuluvien kotisairaanhoitopotilaiden parissa. Tätä menettelytapojen muutosta sovelletaan vain niin kauan kuin henkilön todetaan olevan tai hänen epäillään olevan koronaviruksen aiheuttaman covid-19-taudin kantaja. Heti kun potilas on toipunut infektiostaan, hän palaa normaaliin kotihoitoon.
Uusi työmenetelmä otettiin käyttöön lauantaina 18. huhtikuuta.

Sidan är uppdaterad 20/4 2020 10.24.20